Minä olisin niin valmis…

default_138

http://paamaara25.blogspot.fi/

Tapaasin tänään asiakkaani (tästä eteenpäin ”G”) ravinto-ohjauksen merkeissä. Samalla paransimme toki maailmaa ja tietty vaihdoimme kuulumisemme. Ja sain häneltä luvan julkaista blogin.

Hänellä menee hyvin. Kiloja on kadonnut muutamat mutta tärkeämmät jutut ovat olleet stressinhallinta ja liikunnan ilon löytäminen. G aloitti heti alkuvaiheessa myös blogin pidon ja hyvä tekstintuottaja hän onkin. Blogilinkki on tämän kirjoitukseni ensimmäisellä rivillä.

Kiloihin pääsemme käsiiksi paremmin vasta nyt kun olen saanut omatkin työkalut kuntoon – eli handlaan ravinto-ohjauksen perusteet. Purin G ruokapäiväkirjat Kiloklubin kautta Fineliin, eli ihan perusravintoaineisiin saakka ja hivenaine-vitamiinitasolle. Ylläreitä minulle ei niinkään tullut, ounastelinkin kalsiumin ja raudan puutteellista saamista, mutta ehkä pienoinen yllätys oli, kuinka alhainen voi olla kalsiumin saanti jos maitotuotteita ei käytä tai käyttää vaan tyyliin ”tippa kahviin”. Kalsiumia kun on vähän kaikkialla. Mutta sitä tarvitaankin melko paljon, 800 mg/vrk. 4 lasillista maitoa – se on se määrä joka antaa meille tarvittavan kalsiumin määrän. Ja jos rahkat ja juustot eivät juurikaan sytytä vaan päinvastoin, yököttävät – sitten pitää kalsiumin saantia totisesti itse seurata. Mikä ei itsessään ehkäise osteoporooosin syntyä…Eli luun rasitus pitää saada lisäksi, hyppyjä, pomppuja, liikettä – näin ”ärsyttämällä” luukudos vahvistuu kalsiumia käyttämällä.

Näihin numeroihin paneutuminen oli itselleni aika antoisaa – opin paljon. Itse tekemällä oppii parhaiten, koulutuksen tarkoitushan on olla ohjaavaa ja neuvoa antavaa sekä perustavaa laatua erehdyksiä ehkäisevää. Ihan kaikkea kuitenkaan ei tarvitse opiskella erehdyksen kautta… Käänsin muutaman iltana Fineliä yhteen ja toiseen suuntaan, melkoinen database täynnä tavaraa, kunhan poimii sieltä ne oleellisemmat itselleen. Oma tarkempi ruokapäiväkirja on työn alla, ihan mielenkiinnosta vaan, en juurikaan usko että mikään yllättää, suhteutan nykypäivänä hyvin hiilarit ja rasvat, toisin kuin muutama vuosi sitten. Rytmityksen ja säännöllisyyden kanssa on enemmän tekemistä – elämämme on joskus hektistä. Niin on G:lläkin tuon ruokailun säännöllisyyden kanssa pusertamista, mietimmekin tänään erilaisia vaihtoehtoja kiireiseen ”työpöytävälipalaan”.

En tässäkään kirjoituksessa vielä mene tuohon lupamaani ”rakettitieteeseen” – eli syömisiin.

Tässä kirjoituksessa minä totean, että olisin valmis haasteisiin koska nyt minulla on työkalut! Jutelimme G:n kanssa myös hänen aikaisimmista kokemuksista Personal Trainereiden kanssa. Mitalilla on 2 kylkeä – jos ottaa 3 tapaamisen paketin, voisi yhtä hyvin olla ottamatta yhtään mtään – kolmessa kerrassa ei maailma muuteta, ei edes mikromaailmaa. Tietysti, jos PT:llä on kolmessa tapaamisessa kartoitettava lähtötaso, opetettava uusi tapa ajatella, neuvottava ruokailuasioissa ja opetattava ohjelma kuntosaliohjelmineen ja kestävyysharjoituksineen, tuettava asiakasta myös moraalisesti ja löydettävä se motivaatio huonoihin päiviin….no mitä siihen voi sanoa? Ei se vaan onnistu. Erityisesti se ei onnistu jos kipinä on päässyt sammumaan. Omat kokemukseni PT:stä on hyvin pinnallisia, oikeastaan vaan kuntosaliohjuksen puolelta. Selkeä ohjelma toimii aloittelijalla hyvin, jos liikkuvia palikoita on liikaa, homma jää kesken. Kuten minulla Bosulla kyykkämiset aikoinaan. No en vaan onnistunut siinä. Silloin pitäisi olla kehissä pelastava ”MUTTA MINULLAPA ON SINULLE VAIHTOEHTO”-lausahdus. Ei ollut. Joten aloin välttelemään koko henkilöä.

Minä en ole pikareffityyppiä. Minä haluan kosketuspinnan, haluan aikaa vaikuttaa ja saada tulosta. Minä nyt vaan olen sellainen, kilpailuhenkinen. Mitä sille voi :). Tartteeko voidakaan. En vaan tiedä, miten tämä sopii yhteen reaalielämän kanssa.

Minä olen valmis. Niin valmis.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s