Kaktus kurkussa!

Yhtä hyvin tämän blogin otsikko voisi olla ”EI OLE SUUTARIN LAPSELLA LAITTAA KENKIÄ JALKAAN”.

Sain siis eilen illalla kaktuksen kurkkuun. Edellisestä mehikasvista onkin aikaa muutama vuosi. Kunnolla olin kipeä ehkä 2010, siis ihan saikkukipeä. Ja nyt hankkimani kaktus on pieni ja siinä on muutama yksittäinen piikki. Isompi ongelma on väsymys. Siis sellainen pikkuväsymys joka jäytää ja jarruttaa tekemisiä. Sellainen, jossa pilipalipäivää on vaikea handlata ja pitää alkaa asioita laittamaan paperille, erityisesti kun niitä erilaisia langanpätkiä on monenlaista ja ei voi keskittyä yhteen tekemiseen kerrallaan.

Viime viikko oli melko täynnä. 6 päivää töitä, 5 omaa treeniä ja normaalit runners logicpienyrittäjän arkijutut päälle. 14,75 h työvuoron päätteeksi 5,5 h unta ja sitten 21 km lenkki. Tämähän on mustavalkoinen karikatyyri juoksijan elämästä – tunnen olevani väsynyt, menen lenkille… Lenkki piristää, endorfiinit pääsevät hetkeksi voitolle, noutajasta ei ole tietoakaan. Ikävä tosiasia on, että se on vaan jemmassa. Jemmassa joka on kuorrutettu dopamiinilla, serotoniinilla ja melatoniinilla. Jemman nimi on ”minä jaksan, jos minä haluan”.

Omaa kehoa pitää oppia kuuntelemaan. Opetan tätä mantraa asiakkailleni, mutta en ole kunnolla oppinut sitä itse. Koska minut on luotu sellaiseksi ja minä olen liikuntariippuvainen. Juuri tänään erään asiakkaani/ystäväni kanssa naurettiin puhelimessa, että minä saarnaan hänelle ruokarytmityksestä työpaikalla ja valmistautumisesta ns. ”ruokakriiseihin”, hän taas siitä, miten minä en malta levätä. Oma hyvä yleiskunto (fitness-tasolla) kuitenkin antaa niin paljon anteeksi kaikelle stressille, etten juurikaan wellness osastosta pois pääse silloinkaan, kun en ehkä koe kympin päivää. Nyt on reservit, kuvabalanssi hiukan kallistunut sicknessin suuntaan, mutta matkaa illnessiin on vielä pitkä.

Tämä oli lyhyt oppitunti hyvinvointireservistä. Jos reserviin on kerätty hyvää oloa ja kuntoa, on helpompi pysyä elimistön stressitilanteessa kuitenkin toimintakuntoisena. Et ole ehkä parhaimmillaan, mutta handlaat sen. Et ainakaan valu ihan pohjamutiin. Tässä piileekin urheilijan/aktiivikuntoilijan sudenkuoppa. Jos jalat vaan kantaa, on pyrkimys ulos ja treeniin. ”Jos nyt kävelen vaikka sen muutaman kilometrin. Ihan vaan pikkuisen”. PT:n pitää tunnistaa asiakkaan tyyppi. Osat ovat sellaisia että kun sanot, tänään lepäät ja liikut vaan arjessa – sitten se tarkoittaa sohvalla lepoilua. Toiset taas lähtee tekemään PK lenkkiä ihan muina miehinä koska liikkuminen on osa päivärytmiä: ”Eihän sauvakävely ole treeniä, eihän?”

Minä pidän nyt parin päivän treenitauon, lähden aikaisemmin nukkumaan, koetan venyttää yöunia seitsemään tuntiin ja yritän tuon kasvin saada kurkusta pois ja taltutetuksi väsymyksen. Arki sujuu samalla tavalla, töissä jaksan käydä. Minulla on lukukierroksessa Voita itsesi kirja, eli Triathlon-opus. Siinä onkin lukemista – olen nyt tehnyt päätökseni ja ensi vuonna osallistun kesäkuussa Vanajanlinnassa sprinttikisaan (750 uinti, 20 km pyöräily, 5 km juoksu). Eikä tämä edes tunnu miltään ylivoimaiselta!

Ai niin, valmistujaislahjaksi itselleni ilmoitin itseni Vantaan Maratonille 10.10.2015 , sitä pidetään nopeana kisareittinä, josko hieman tylsänä. Maran reitti juostaan 4 kierrosta tasamaata. Jos joku tätä moittii tylsäksi, sopii miettiä Peräkylän Ponnistuksen Masokistin unelmaa – 100 km kestävyysjuoksua, joka juostaan alle 2 km reitillä, kierroksia tulee kasaan 51 ja hiukan vielä päälle. Tässä tehdään tylsyydestä jo taidetta ja viihdettä! Osallistujamäärä on jo muuten täynnä.

kaktusPitää olla tavoitteita vaikka onkin väliaikaisesti kasvi kurkussa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s