Ja taas viikko vierähti…

Loman ja juoksutauon jälkeinen viikko olikin ajallisesti haastava. Hoidettavia asioita oli kertynyt ja piti käytännössä hyppää jo liikkuvaan junaan. Ylimääräistä päänavaivaa aiheutti pitkittynyt sykemittariongelma. Oikeastaan tilanne on edelleen auki, Polar M400 lähti maanataina heti kättelyssä huoltoon ja uusi hankintani Suunto Ambit3 hävisi Postin syövereihin josta sitä ei ole toistaiseksi löytynyt… Jos joku juttu ei ole ollut helppo, sitten se on tämä sykemittarisaaga. Toivottavasti ensi viikko tuo valoa tunnelin päähän ja saan toimivan työvälineen taas käyttöön. Mutta joo, remarkkina – älä luota Postin pakettiautomaattiin. Se fiilis, kun luukku aukeaa sulle lähetetyllä koodilla ja lokerikossa ei ole mitään muuta kun tyhjää vaan… käsittämätöntä…

Koska tämän viikon lauantaille oli kalenterissa merkattu Espoon Rantapuolikas ja päivämäärä on 19.9. ja viimeinen juostu lenkkini oli 3.9, oli viikon päätavoite herättää henkiin juoksutuntuma. Tein viikolla kaksi lyhyttä pikalenkkiä, maanataina 9 km kisavauhdilla ja perjantaina 5 km samassa moodissa. Mitään pitkää pyrähdystä ei ollut enään järkevä mennä rakentamaan. Sain maanataina lenkillä itseni hiukan kipeeksi, eli kahden viikon tauko tarkoittaa oikeasti jo taantumaa. Näinhän se menee, ei ole järkevää pitää harjoittelusta pidempää taukoa kun viikko, sen jälkeen alkaa jo alamäki. Koska kahden viikon aikana tein paljon muuta, alamäki ei tarkoita minun kannalta yleistä kunnon alamäkeä vaan lajispesiifista alamäkeä. Kahden vauhtilenkin oli tarkoitus siis kääntää alamäki ylämäeksi. Tai vähintään tasamaaksi.

Juoksin matkan 1:54:08 joka on tähänastinen paras tulokseni. Jossittelun on varaa, kuten aina:
– jos minulla olisi ollut sykemittari tai joku muu vastaava pätevä laite, olisinko osannut hiukan jarruttella ensimmäisellä 10:llä kilometrillä. Nyt ei lopussa ollut juurikaan mitään annettavaa. Menin liikaa mututuntumalla.
– jos olisin maltannut juosta 1:55 jänisten ryhmässä, olisinko jaksannut tasaisen loppukirin ja olisinko ehtinyt 1:53 aikaan. Jäniksethän eivät kiriä lopussa, heidän vauhti on tasavauhtia joten jos siinä roikkuu mukana hiukan säästellen ja jaksaa lopussa irrottaa, on hyvä aika tiedossa.

Mutta, koska tavoitteeni oli 1:55, mission accomplished, ja hyvä näin. Olin omassa ikäluokassani 27 ja meitä oli nyt kuitenkin sellainen 170. Eli ehdottomasti paremmalla puolella :).

Muuta kyseisestä kisasta. Tällä kertaa en nähnyt ensimmäistäkään pyörtynyttä, pyörätuolilla maalialueelta poisvietävää eikä tiputuksessa olevaa. Viime kerralla kun tuon kisan vedin, näitä oli vähän siellä sun täällä. Hyvä näin jos tällä kertaa näiltä vältyttiin. Ehkä säällä oli oma osasyy tai sitten juoksukansa viisastuu. Puolimara tai edes kokomatka ei kuitenkaan ole sitä luokkaa kestävyysurheilua että sieltä käy suora luonteva reitti paareilla ambulanssiin…

Seuraava kisani on 3 viikon päästä Vantaalla kokomatka. Joten ennen sitä pitäisi kehittää aikaa vähintään yhdelle ylipitkälle lenkille. En epäile, etten sitäkin juoksua hoitaisi kotiapäin, kysymys on nyt millä numeroilla. Juttelin eilen pitkään erään minusta hiukan vanhemman leidin kanssa joka juoksi ensimmäisen maransa 50-veenä ja todettiin yhteistuumiin faktaa, että jos maralla haluaa tulosta, on oltava viikossa 50-70 juoksukilometriä. Tämä tarkoittaa ajankäytössä pelkästään juoksuun noin 6-8 h/vko plus muut kilkkeet päälle. Katsotaan, mihin pääsen ja mihin rahkeet riittävät. Käytössä oleva aika on rajallista. Raportoin kyllä.

Muuta viikosta: kuntosalilla piipahdin, uintitreenit alkoivat, kilpapyörä tuli hankituksi (nyt olisi opeteltava sen ajaminen myös sekä puhumaan ”pyörää”), lisenssitodistus tuli, yksi mielenkiintoinen juoksuun liittyvä projekti saattaa alkaa parin viikon päästä, mutta siitä lähemmin kun kaikki on asian tiimoilta selvää. Ensi viikolla tapaan taas Jukan josta olen ollut tarkoituksella hiljaa – huomenna meillä on keskustelutilaisuus ja mietimme tulevaisuutta ja raportoin siitä tänne kyllä. Aina ei menee asiat toivotulla tavalla, mutta silloin vaan arvioidaan tilanne uudelleen ja tehdään asioita toisella tavalla.

Yhteenvetona viikosta: on liikuteltu ihmisiä ja itseään. Ja hyvältä tuntuu. Kunhan tämä sykemittarisaaga saisi onnellisen lopun ja mahdollisimman pian!

IMG_1866

”Valaistu olotila”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s