Paluu arkeen

IMG_3001 (2)

Kevään ensikosketus avoveteen ja märkäpukuun. Kirkkonummen Gladius, tri-jaoston Mallorca 2016 ryhmä.

On reilu viikko kulunut siitä kun Mallorcan treenileiriltä palaasimme. Onneksi sääolosuhteet muuttuivat vapun jälkeen täälläkin huomattavasti, viikko sitten sunnuntain paluu +2 vesi/räntäsateeseen ei ollut kovin mairitteleva. Mutta se siitä. Nyt on aurinkoa ja valohoitoa!

Mitä Mallorcalta jäi käteen? Hyvä treeniviikko tietty mutta myös tietoisuus että heikoin lenkkini on pyöräily. Kyllähän minä jaksan ja sitä parhaillaan kehitän lisää pyöräilemällä mitä suinkin ehdin mutta Akilleksen kantapääni on pyörän hallinta. Minähän olin 13-v. kun sain ensimmäisen pyöräni ja 47-v. kun kokeilin maantiepyörää ensimmäisen kerran joten ihan ongelmaton ei suhteeni pyöräilyyn ole. Toisaalta, jos jotkut opettelevat trikisassa tarpeellisen uintitaidon ihan alkeiskursseilla, voisin kuvitella, että sinnikkyydellä tässäkin asiassa pärjään. Pyöräosuuden merkitys triathlonissa on aivan valtava sekä keston että huollon (syömiset, juomiset) takia, joten en voi asiaa vähätellä. Läheltä ohittavat pelottavat, laskut pelottavat, ryhmässä ajo on valtava ponnistus kun en ole ollenkaan varma miten selviän poikkeustilanteesta. Leirilläkin jättäytyin lähes aina letkassa viimeiseksi, että voin pitää (itselleni mukamas turvallista) hajurakoa. Tein vaikka tupladuunin tuulta vastaan. Eli minä en osa ei kunnolla peesata, ei juoda rennosti ajon aikana, minä vaan sotken niin vimmatusti…

Kyllä se siitä, karhutkin opetetaan tanssimaan, johan sopii toivoa että tämä ”espoolaisrouva löysi uuden harrastuksen”-nainen oppii rennosti pyöräilemäänkin. Ta edes rennommin… Koska enhän minä halua sinne Joroisten pyöräosuudellekaan jäädä ikuisiksi ajoiksi!

IMG_3027

Lähdössä Alcudiasta päivän ajelulle.

Mallorcan viikon aikana tuli 25 treenituntia yhteensä: 15,5 h (340 km) pyöräilyä, juoksua 3:53 (39,47 km), uintia 2:25 (6,37 km). Lisäksi lepopäivän 10 km kävely , olisi voinut kyllä skipatakin sen mutta en voinut vastustaa säätä ja maisemia. Ei ehkä kummoiset määrät mutta koville otti sekin. Palautumiseni ei aina onnistu ja jos ei nuku, ei kyllä jaksa treenata vaikka kuinka haluaisi ja kiukuttaisi…

Ensi vuonna uudelleen. paremmilla taidoilla. Periksi ei anneta ja tuleen ei jäädä makamaan. Eikä masentua omista rajoitteista. Oikeastaan kun asiaa tarkemmin mietin, oleellisinta on kuitenkin muistaa sellainen perustavaa laatua asia kun että miksi juuri minä/sinä jotain teet tai tavoittelet. Ja sitten punnita, onko siihen keinot ja kuinka paljon se vie erilaisia voimavaroja ja missä on balanssi sinun ja perheesi hyvinvoinnin ja urheilullisten tavoitteiden välissä. Minä olen kuntourheilija, olkootkin että useasti kilpailen jossain sarjassa. Suurin osa seurakavereistani ovat samanlaisia ja yllätävän moni on hurahtanut vasta äskettäin – ja siihen on saattanut liittyä suurikin elämäntapamuutos pulleasta sohvalöllykästä Ironmaniin saakka. Paras toistaiseksi kuulemani tarina oli se kun kaveri veti ensimmäisen elämänsä  puolimatkan Joroisissa näin, että uintiosuus meni pelkästään selkäuintina – kun muuta ei vielä osannut.

Eli vaikka välillä on uskonpuute, nämä tarinat auttavat eteenpäin. Kaikki eivät mahdu palkintopallille. Urheilulaji tarvitsee myös tätä tekevää ja harrastavaa isoa massaa eli innokkaita harrastajia joille on sopivia tapahtumia ja jotka lajin eteen teevät loppupelissä aika paljon. Jokaisesta ei tule teräsmiestä tai -naista mutta itsensä voittajaa kylläkin. Ja urheiluseurassa tekemällä ja harjoittelemalla saa vaihtelua omiin kaavoihin ja uutta ajatusta sekä myös innostusta ja haastetta. Eikä kaikkeen ei välttämättä tarvitse liimata hintalappua päälle.

Nyt siis arki on palannut, tavoittelen viikossa vähintään 200 km pyöräilyssä. Viime lauantaina tuli juostuksi EspooTrail 14 km Espoon Keskuspuistossa (kiva kokemus, tätä lisää), nyt huomenna on edessä Bodomtrail johon menen hyvin mielin ja henkisesti valmiina…

Arki on palannut myös työtiimoilta – tänään luentoa Entressessä kirjaston henkilökunnalle ja pienryhmien kanssa tehdään edelleen duunia. Ihmiset ovat loppupeleissä ihan uskomattomia – olen huomannut että tehtäväni on lähinnä vakuuttaa ”Sinusta on oikeasti siihen” – kun oma usko ei riitä, tarvitsee jeesiä koska yleensä kunto riittää mutta pää ei tule perässä. Näin ainakin kuntoilijoiden tiimoilta.

Ei mulla nyt muuta. Otan toki huomenna kännykameran Bodomiin mukaan mutta en juurikaan jaksa uskoa mahdollisuuteen että keskityn kuvamaan. Luulenpa että huomioni keskipiste on aiheessa ”Miten pääsen tästä suosta????”.

IMG_3097

Näihin maisemiin takaisin 2017!

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s