Sarjaa keräilemään – 2017!

Lokakuu on hyvässä vauhdissa ja niin on vauhdikas ollut koko alkusyksy – kouluttautumista, lukemista, treeniä, kisaa ja ihan perustyötä. Ammatillista tekemistä on sen vertaa paljon, etten proosaa juurikaan lue enkä televisiota katselee. Aamuisin tulee tehtyksi/päivitetyksi ToDo – listat että tekemisessä pysyvät kokonaisuudet kasassa eikä homma menee tulipalojen sammuttamiseksi. Omat treenit ovat joskus heikoilla. Kun kokonaiskuormitusta on paljon ja nukkumista vähän, pitää välillä arvottaa treenit uudelleen ja miettiä mistä elimistö hyötyy eniten juuri sinä viikkona.

Joka tapauksessa eilen varmistui että lähden kerämään Finntriathlonin normikisoja eli osallistun KerääKokoSarjaan 2017. Tämä tarkoittaa, että kisaan Vanajanlinnan sprintissa, Vierumäen perusmatkalla, Joroisilla puolimatkalla ja Tahkolla täysmatkalla. Luulen, että tämä ei ihan jää tähän listaan ja sinne mahtuu vielä ”pientä kivaa”… :).

Ja 2018 haluan ehdottomasti ulkomaiseen isoon mahtikisaan, näillä näkymin Barcelonaan IM:lle lokakuussa. Olen silloin just noussut N50-55 ikäluokkaan joten tuo tulee olemaan mitä mainion ja muistettavin lahja itselleen.

On se vaan näin, että kun päätös kisoista on tehty, treenamiseen tulee ihan omalaatuisensa into. Vaikka päivittäiset tekemiset ovat aina päivittäisiä tekemisiä ja ne tulee tehtyksi, tietoisuus isommasta päämäärästä antaa ihan toisenlaista puhtia ja sitoutumista. Näen sen kyllä omassa valmennettavassa – hän on tehnyt päätöksen Joroisista ja sitoutuminen on ihailtava. On luja tahto tehdä asioita ja pistää suunnitelmat käytäntöön. Ei turhaa jahkailua, ”haluan-en halua” soutaamista. Jos haluat, sitten haluat, aikaresurssit löytyy ja homma etenee. Näin se menee.

Taidan olla sellainen ”poikki ja pinoon”-tyyppi …

Edellisestä blogipäivityksestä on tovi enkä tälläkään kertaa kirjoita kovin syvällistä ja perustavaa teoriaa harjoittelusta, päivitän vaan pikaisesti kuulumiset. Harjoittelukausi on siis jatkunut, tosin en niin runsaalla juoksemisella kun ehkä alunperin suunnittelin. Osallistuin Espoon Rantapuolikaalle (21,1 km) ja Pirkan Hölkkään (33 km), puolikas oli tämän vuoden ainokainen puhdas puolikas ja Pirkan Hölkkä aivan uusi tuttavuus josta voisi tulla hyvä syysperinne, erityisesti kun rataprofiili ei pääse tulevaisuudessa enään yllättämään. Menin sinne hieman ”tänään on pitkä sunnuntailenkki”- tunnelmissa taskussa yksi geeli. Note my self – vähintään 4 minulle sopivaa geeliä ensi kerralla kun ei nää hiilarivarannot ihan kestä niin pitkään eikä pelkästään urkkijuomalla pitkälle pötki. Aika oli 3:20:23 joka ehkä on hyvä aika mutta on siinä kyllä varaa parantaakin… Hampaankolossa on siis jotain ensi vuotta varten.

Syyskuussa juostu Espoon Rantapuolikashan on ollut minulle vakiokisa vuodesta 2008, kerran siellä juoksin kokonaisen matkan ja kerran jäi väliin rasitusvamman takia joten aika kotoisalta siellä oleminen tuntuu. Hieman kyllä mietytti lauantain kisakunto, maanantain kisavauhtinen kymppi hyytyi vitoseksi ja senjälkeiseksi kävelyksi kun uupumus iski ja piti kotona oikein pistää maaten. Päätös oli helppo – viikolla palauttavaa treeniä eli kävinpä uimassa ja kuntosalilla jossa noin 60% oli huoltavaa treeniä ja loput voimakestävyyttä. Torstaina juoksimme Marjan kanssa kuitenkin vauhtivitosen testinä ja se tuntui ihan siedettävältä vaikka en ihan parhaaseen aikaan päässytkään. Lauantain kisa starttasi hyvin joskin lähdin hiukan liian kovaa, Micken kanssa saatiin toisistamme hyvin kisa-apua katsoassamme vuoronperään toistemme takamuksia (ettei vaan katoa näkyvistä) ja näin ollen maaliin tulin ajalla 1:51:06, ollessani ikäryhmän 20. Olen oikein tyytyväinen koska paransin kuitenkin yli 3 minuuttia viimevuotista tulosta. Päätös palauttavan treenin lisäämisestä oli siis niin oikea ja olen muutenkin nostanut omassa treeniohjelmassa palauttavan ja huoltavan treenin määrää ja suosittelen sitä lämpimästi myös muille kestävyyslajeja harrastaville, erityisesti kun ikäfaktori alkaa mietityttämään ja elämän kokonaiskuormitus on sitä luokka ettei kehittävää treeniä oikein pysty tekemään. Älä kuluta resurssejasi loppuun iänikuisilla uuvuttavilla vauhtilenkeillä vaan panosta huoltoon ja optimointiin ja 1-2 kehittävään treeniin per viikko.

espoon-rantamaraton-2016-1

Nyt on siis kuukauden päästä Ateenan kisa (Athens Authentic Marathon), eli minun yhdeksäs maratoni. 2015 juoksin samaisen joten reitti on tuttu. Se on tavallaan helppo, hieman on pitkiä loivia laskuja ja nousuja ja baanalla on leveyttä ja kannustavia juokkoja oliivipuuoksineen ja rumpuryhmä löytyy aina. Sekä maali Panathinaiko-stadionilla on aivan mahtava! Asfalttijuoksun iskutus hieman tietysti mietityttää, erityisesti kun kisakenkäni ovat kaikki kevyehköjä – mutta näillä mennään ja katsotaan päivän tilanne. Ja sitten hengaillaan pari päivää ja koetetaan puhua jopa hieman kreikkaa joka on valitettavasti kyllä ruostunut melko ohkaiseksi kun ei juurikaan tulee ylläpitoa tehdyksi.

Nämä ovat treenikuulumiseni. Ammatillisesti työstän  tällä hetkellä pääsääntöisesti kahta päälinjaa – kestävyysvalmennusta, erityisesti tri-ta ja toisena aktiivista kehonhuoltoa jonka hyödyt olen itse kokenut ja josta jaksan puhua vaikka vuosi sitten lähinnä hymähdelin asialle eli liikkuvuudelle ja itsehoidolliselle faskia- ja lihaskäsittelylle. Nyt olen valaistunut :). Ja haluan valaista muitakin – joten to 27.10 minulla on Kauniaisten Uimahallilla Workshop asian tiimoilta klo 15:50. Ja ettei menisi liian helpoksi, heti seuraavana päivänä pe 28.10. on Triathlon-luento ”Kuntoilijasta kisailijaksi” Sellon kirjastossa klo 17:00. Tervetuloa vaikka molempaan!

tampereella-opissa

kehonhuolto-workshop

Levon ja harjoittelun asetelma

Tällä kertaa en kirjoitakaan kuulumisia omista treeneistä ja kilpailuista vaan levon ja harjoittelun limittämisen ongelmiin. Näistä joihin on törmännyt käytännössä jokainen harjoittelija ja erityisesti kestävyysliikuntaa tavoitteellisesti harjoitteleva kuntoilija (joka näkökulmastani on siis kilpakuntoilija juuri tuon tavoitteellisuuden takia).

Luennoillani on minulla tapa arvuuttaa kuuntelijoilta kaikenlaista. Myös hyvinvointikolmion tärkeysjärjestystä.  Kyllähän te tiedätte sen kolmion: LEPO, LIIKUNTA ja RAVINTO. Sen iänikuisen kysymyksen, että mikä näistä on tärkein?

jaksamisen reservit

Kulmakivet kuntoon!

Vastushan yleensä menee kutakuinkin yleisön demografian mukaan. Nuoret ja/tai vähemmän liikkuvat tarjoavat yleensä liikuntaa, paljon harjoittelevat ja muutenkin elämänasenteelta aktiivit tarjoavat lepoa. Ravinto, se on sellainen yksikkö joka putkahtaa esille tasaiseen tahtiin ja mistä vaan suunnasta. Mutta muuten yleisperiaate on että ”siitä puhe mistä pula”. Kun omien seurakavereiden kanssa olimme pienessä lihaskuntoworkshopissa ja nämä asiat tulivat puheeksi, vastaus tuli yhteen ääneen ja se oli tietysti LEPO.

Kiistaton on tosiasia että kaikki kolme ovat yhtä lailla tärkeitä ja tukevat toinen toisiaan. Jos lisäät liikuntaa, olisi lisättävä sekä lepoa että ravintoa koska kierroksia eli kulutusta on enemmän. Ja taas kun panostat ruokaan vaikka määrällisesti, se että tasapaino pysyisi ja sinä kutakuinkin mitoissaan, se liikunnan lisääminen olisi ensisijaisen oleellista. Termodynaamikan ensimmäisen säännön mukaan energia ei häviä. Eli kun energian saanti ja kulutus ovat tasapainossa, paino ei muutu jos tarkastelemme tuota sääntöä näin ihmispainon näkökulmasta.

Puhutaanpa levosta ja harjoittelusta. Otetaan mukaan myös termi ”superkompensaatio”. Se ei suinkaan ole vaan urheilijoiden heiniä, kyllä mattimeikäläisenkin elimistö ylikompensoi, eli elimistö liioittelee hieman parannustoimenpiteissä treenin jälkeen ja korjaa tilannetta parempaan kuntoon kuin se alun perin oli. Koska treenin tarkoitushan on näin yleisesti ottaen saada aikaiseksi väliaikainen stressireaktio ja tulehdustila johon odotetaan sitten elimistön vastatoimia. Olemme tottuneet hakemaan harjoittelusta kovia tehoja ja ainaista kehitystä. Teemme ”korkealla ja kovaa”. Kuntoilijan harjoittelusta kuitenkin 70% pitäisi olla palauttavaa harjoittelua. Mitä se sitten on, riippuu kuntoilijan kuntotasosta, ei niinkään tavoitteista. Mutta vaikka kysymyksessä olisi lahjakas huippu-urheilija, on hänkin vaan ihminen eikä kone. Liian usein voi lukea uutisista lahjakaista nuorista joille on kertynyt rasitusvamma rasitusvamman perään eikä siitä syystä päästä niihin tuloksiin johon ehkä lahjoiltaan yltäisi. Eilen juuri Helsingin Sanomat kirjoitteli estejuoksun ja suunnistuksen nuoresta lupauksesta jonka suunnitelmat menivät uusiksi reisiluun rasitusmurtuman takia. Nuorilla on nälkä ja tarve todistaa itseään. Ei ole aikaa kehittää alle tukielimistön kimmoisuutta ja iskunkestävyyttä kun ”ollaan elämänsä kunnossa”.

Mutta palatakseen meidän taviksien eli kuntoilijoiden pariin: jos tavallinen kestävyyskuntoilija harjoittelee noin 4-6 päivää viikossa ja tuntimääriä kertyy 8 – 15 ja lisäksi kyseinen henkilö vielä esimerkiksi työmatkapyöräilee sinnikkäästi koska ”muuten ei saa tarpeeksi liikuntaa”, on mielestäni erityisen oleellista että tunnistetaan tietoisesti kehittävät ja palauttavat harjoitukset ja rytmitetään nämä. Muutoin vaarana on, että pyritään saamaan aikaseksi ainaista kehittävää harjoitusta eikä juurikaan jää aikaa ei fyysiseen eikä hermostolliseen palautumiseen. Oman mausteen soppaan heittää arki ja arjen tuottama stressi. Elimistö ei pysty erittelemään stressiä työelämä/arkiperusteiseksi ja urheiluperusteiseksi. Se on vaan stressi. Joka tarkoittaa tilaa, jossa kuvaannollisesti olisimme valmis hyökkäämään puskista mahdollista hyökkääjä vastaan, jossa aineenvaihduntamme keskittyy pitämään kaiken itsellään eikä juurikaan tapahtuu uudelleenrakennusta. Se on siis elimistön ”sotatila”. Enpä ole kuullut, että sotatoimien aikana pahemmin uutta luotaisi. Siihen tarvitaan rauha.

Onneksi lepo tarkoittaa muutakin kun unta tai sohvalla makoilua. Näitä kahtakaan ei pidä pistää yhteen nippuun. Uni toimii palautumisen puskurina ja suurin osa kehon rakennusvaiheista tapahtuvat unen aikana.  Uni on oma ongelmakohtani ollut jo vuosikausia. Vaikka pärjään kohtuulyhyillä unilla, nyt kun harjoitusmäärät ovat isommat ja kehittäviäkin harjoitteita enemmän, tämä minimitaso ei riitä. Onneksi elämänrytmini ja -työni on sellainen, että on mahdollista ottaa silloin tällöin päiväunia. Uni on väärti ihan ikiomaa pikku tarinaa, joten siihen en nyt tällä kertaa enempää paneutuu.

Energiavarantojen palautumista en vähättele mutta en myöskään yliarvosta. Kestävyysurheilussa asialla on merkitystä jos suoritus on tarpeeksi kuormittava joko teholtaan tai kestävyydeltään. Maijameikäläisen tunnin reippaan kävelyn jälkeen asianlaita on toinen. Nestetasapaino on tietysti palautettava ensi tilassa, erityisesti jos sää on ollut lämmin. Mutta erityisiin palautusjuomiin/-aterioihin ei ole syytä ryhtyä vaan palautus pitää tapahtua normaalin ravinnon kautta. Olen törmännyt hullunkurisiin käsityksiin kuinka paljon esimerkiksi tunnin reippailu kuluttaa energia. Parhaimmillaan tarjotaan jopa 600 kcal/h. Totuus on siellä jossain 250 ja 400 kcal eli keskikokoisen ja ison voileivän välissä. Esimerkkinä Pirkan kinkku-juusto kolmioleivässä (linkki) on 345 kcal. Eikä se ole edes kovin valtava…

http://www.laskurini.fi/terveys/kalorilaskuri/kalorien-kulutus-liikuntamuodoittain

Oma sääntöni menee, että kestävyysurheiluun tarkoitetun palautusjuoman – käytän TEHOa  jossa suhdeluku on HH3:PR1 – voin nauttia vähintään 1,5 h suorituksen jälkeen jos teho ei ole mahdollista normaaliruokailuun viimeistään 1,5 h tunnin sisällä harjoituksen jälkeen. Nestetasapaino on asia erikseen ja se pitää palauttaa aina jos siihen on tarve. Kestävyysurheiluun tarkoitettuja energiapatukoita käytän aniharvoin, ennen kisaa ja kenties pitkissä pyöräilyissä eväänä. En kuitenkaan käytännössä koskaan proteiinipatukoita joita näin auliisti kaupasta on saatavilla. Ikuinen ihmetykseni aihe on, kelle nämä ovat oikein tarkoitettuja…  Energiapatukkani ovat olleet TEHO Energiaa (HH 32g ja PR 4,3g, 50 g annoksessa) eli suhde 7:1 – todellinen energiapommi! – taikka sitten BareBarin raakapatukat jossa on vastaavasti 40 g annoksessa HH 18g ja PR 3,4g eli suhde 5:1, eli ihan kohtuullinen. Nämä ovat siis todella erikoistapauksessa käytössä enkä todellakaan suosittele näitä Meikäläisen Maijalle ja Matille jokapäiväiseen käyttöön vaan niiden käyttöä pitää aina harkita.

Näkemykseni mukaan näissä ”urheilueväissä” piilee melkoinen riski tavallisen kuntoilijan energiatasapainohallinnan tiimoilta.

Palataanpa palauttavaan harjoitteluun ja nyt hermoston palautumisen näkökulmasta. Hermoston palautumisen seuraaminen on vaikeahkoa koska kuormituksesta ei seuraa samantyyppistä tuntuvaa lihasarkuutta kuin lihasten harjoittamisesta. Perusajatuksena on hyvää pitää mielessä, että alle tunnin mittaiset ja aeroobisen kynnyksen alapuolella tehdyt harjoitukset ovat hermostoa elvyttäviä harjoitetta. Taas pitkä matalatehoinen harjoitus saa myös aikaiseksi hermoston ylikuormittumista. Ja kovista, alle tunnin kestävistä maksimitehoilla tehdyistä harjoituksista on hermoston palautumisaikaa noin jopa 3-5 vrk. Jos kysymyksessä on tuntia kestävä kestävyyskilpasuoritus, hermostollinen palautuminen voi olla jopa viikkoja. Hermoston harjoittaminen tietysti kuuluu asiaan – harjoittaessaan tiettyä ominaisuutta odotamme ominaisuuden kehittymistä. Aloittelijan hermostollinen palautuminen on siis hitaampaa kun konkarin ja taas ikääntyminen tuo omat haasteensa mutta näiden kanssa voi hyvin elää J.

Pähkinäkuoressa:

  • tee viikossa yksi tai kaksi hermostoa ylikuormittavaa harjoitusta (esimerkkeinä käyvät pitkis eli noin 2,5-3,5 h matalatehoinen juoksulenkki ja kasvavan vauhdin tai kisavauhdin harjoitus noin 40-50 min).
  • tee tämän tyyppiset harjoitukset lepo- tai vähintään kevyiden päivien jälkeen
  • välipäivinä keskity peruskunnon harjoittamiseen, tekniikkaan ja vähäkuormittavaan harjoitteluun, esimerkkeinä vaikka uintiharjoitukset, pitkähköt PK-pyöräilyt ja vaikka lihaskunnon ylläpito ja -huolto
  • kevyet, palauttavat harjoitukset sijoita kovien harjoituksien jälkeen, myös samalle päivälle
  • muista, että kilpasuoritus on aina myös hermostoa kuormittava suoritus vaikka suoritatkin ”pelkän sprinttimatkan”
  • jos elämässäsi on paljon muuta stressaava, keskity palauttavaan eli vähäkuormittavaan harjoitteluun – elimistösi ei erittele stressin alkuperää eikä stressi anna tilaa mainittavalle kehitykselle.
  • muista nukkua tarpeeksi!

Huippu-urheilijan tiimoilta asianlaita on samanlainen, tosin heillä harjoitustiheys on huomattavan korkeampi ja näin ollen myös palautuminen nopeampi kun sitä on treenattu – ainakin näin on jos harjoittelu on vakaalla pohjalla. Tavallinen kuntoilija kun lukee alan lehdestä miten kestävyyslajin huipun viikko on rakennettu, ei hänen pitää ihan suoralta kädeltä sitä kopioida itselleen, vaan huomioida oma elämäntilanne ja tavoitteet.

Minulla se on – ”pystyn kilpailemaan pätevästi myös ikäluokassa N65”.