Tavoitteena kivuttomat kilometrit

Kesä on kulkeutunut puoleenvälin yli ja on aika katsoa hieman taaksepäin – ja samalla myös eteenpäin. Valtaosa tämävuotisista tri-kisoistani on selän takana ja nyt on pieni suvantohetki. Mikä onkin tarpeen.

jooksuvahetusMissä sitten olen kisaillut tänä vuonna talven jälkeen: Helsinki City Run (parin minuutin heikennys), Vanajanlinnan sprintti, Kuusijärven sprintti (parin minuutin parannus), Vierumäki perusmatka (parin minuutin parannus), Tartu Mill sprint uutena tuttavuutena ja Joroisten puolimatka (7 minuutin heikennys). Arvatkaa 2 kertaa, kirpaisiko se viimeinen? Suurin takaisku tuli juoksussa, just se 7 minuuttia. Nämä ovat pitkät minuutit. Juoksun kun koen omimmaksi lajiksi näistä kolmesta.

Viime vuonna taisin olla niin innostunut noviisille hyvistä tuloksista ja hengen palosta että tänä vuonna olen kokenut hieman takapakkia, lähinnä henkistä. Viime loppusyksystä alkaen vasemman reiden ulkosyrjä alkoi vaihtelevasti oireilemaan ja juoksukilometrit jäivät alkuvuodesta todella maltilliseksi kipujen takia. Ehkä koin myös jonkinmoisen motivaatiovajeen, tiedän vaan, että harjoitukset eivät juurikaan maistuneet toivotulla tavalla paitsi ehkä mukavuusalueella ollessaan ja nämä 20+ lenkit jäivät muutamaan kevättalviseen hassuun vetoon, yhteen sisähallimaraan ja yhteen puolimaraan.

Tässä sitten taiteilua kerrakseen. Vähänlaisesti treeniä ja paljon (ääneen sanomattomia) tavoitteita. Sain kivuttomat kilometrit takaisin vasta kesäkuussa fyssärin avulla – ja nyt osaan myös varoa askellustani tietoisesti ja teen syville vatsalihaksille jumppatreeniä (pienestä nämä kivut ovat kiinni!), kisoissa helpottaa aina juoksua edeltävä pyöräily joka käy sopivasti lämmittelystä. Juoksuvauhti on kuitenkin tippunut ja se on nyt huomioitava tosissaan.

Olen melko paljon pohtinut itsekseen tätä kilpailuviettiä mitä minussa on. Toisaalta, se on liikkeelle paneva voima ja taas toisaalta, kovin kuluttava ominaisuus. On vaikea löysätä kun on vaikea löysätä :). Ikäänkuin olisi loppupeleissä niin väliä oliko Kadri Forsströmin tämänvuotinen puolimatkan tulos seitsemän minuuttia parempi tai kehnompi… ja mihin kohtaan se siellä ikäluokassa sijoittuikaan… Tärkeä on se, että mukana ollaan ja maaliin päästään ja seuraavana päivänäkin ollaan hengissä. Mistä tulikin mieleen, että verrattuna edellisvuoteen Joroisten jälkimaininkeihin nyt on oikein ehjä ja eloisa olo, kävin jo eilen eli maanantaina löntystelemässä ja illalla puolisoni seuraksi salilla hakemassa hyvää oloa ja ryhtiä. Viime vuodesta muistan sen  kaikenkattavan väsymyksen sekä holtittoman makeannälän jota järjellä ei pystynyt selittämään.

Joten kivuttomat ja kohtuullisen iloiset kilometrit olisi hyvä tavoite sekä kisaan että harjoitteluun. En tiedä, miten ne iloiset kilometrit tulevat toteutumaan Tahkon täysmatkalla parin viikon kuluttua. Ajattelen tuota tilaisuutta kuitenkin enemmän omana ”erikoistapahtumana” eikä niinkään kisana. Sinne menen totisesti itseään voittamaan, ei ketään muuta. Onneksi tiedän, että siellä on muutama muukin minunlainen ”tänään on ohjelmassa erikoispitkä PK2-treeni” :). Terveisiä vaan Virjon Petrille!

Toivon kaikille näitä iloisia ja kivuttomia kilometrejä – miten sitten itse kukin näitä taivaltelee. Juoksukoululaisille sanoin, että höntsäily on yhtä pätevä kun tavoitteellinen treeni – kunhan iloinen mieli säilyy ja liikunta on hyvän olon lähde, eikä musta aukko joka nielee sun omat ja perheenkin energiat. Jos olet tuloslistan viimeinen, ansaitset kunniamaininnan – olet mukana ja huolehdit omasta hyvinvoinnista ja terveydestä ihan itse!

Joku on ehkä huomannut mainokseni valmennusryhmästä jonka kanssa haluan startata syksyllä. Oikeastaan haluaisin sinne ryhmään hieman samanlaisia kun itse olin ja olen, sellaisia sopivan keski-ikäisiä daameja ja miehiä jotka ehkäpä hieman epäilevät omia kykyjä ja joilla on vaikeuksia asettaa oikea tavoite. Teemme sen yhdessä, treenamme yhdessä ja olemme samalla myös vertaisryhmä. Oleellinen on kuitenkin sitoutuminen tekemiseen ja tavoitteeseen. Eli orientointivaihe voisi olla jo koettu. Siis sellainen puolitotinen harrastelijajoukko. Yhteistreeneinä on ainakin uintia (Kauniaisissa) ja juoksua ja lihaskuntoa, 2 treeniä minimissään per viikko, keväämmällä myös pyöräilyä. Ja taustalla vielä ohjelmat omaehtoiseen treeniin. Tuohon ryhmään nyt voi hakea, neljällä pääsemme liikkeelle ja kahdeksan on maksimimäärä. Etävalmennusta en koe mielekkäänä valmennusmuotona toteutettavaksi, erityisesti aloittelijoiden tiimoilta. Se vaan jää jotenkin puolitiehen, minä olen valmentavinaan ja valmennettava on harjoittelevinaan ja totuus on että mikään ei mene oikein maaliin. Tai menee ihan sattumanvaraisesti. Joten näitä en aio tänä syksynä ottaa ollenkaan vaan keskityn face to face valmennukseen sekä urheilu- että kuntovalmennuksessa josta viimeinen tuo kuitenkin sen päivittäisen leipäni.

Ryhmään voi siis hakea ihan taviskuntoilija – kun vaan tietää mitä haluaa. Tervetuloa!

IMG_0142.JPG

 

Asiat joskus mietityttävät vaikka uusia juttuja tupsahtaa kun itsestään eteen…

Kesää kohti mennään vaikka tänään, 25.4., sain aamusella uimahallin parkkiksella käyttää lumiharjaa kun takatalvi yllätti. Ei auta itku markkinoilla, leveysasteet ovat mitä ovat eikä sille juurikaan mitään voi.

Pyöräilykausi on joka tapauksessa avattu vaikka täällä Suomessa en ole ajanut vielä metriäkään. Työmatkapyöräily houkuttaisi mutta kun siirtymisiä on päivässä monta ja siirtymiskilometrejä on 40-100,  aikavälikin 6:30 – 21, työmatkapyöräily on haasteellista ja todennäköisesti sitä pystyy toteuttamaan vaan satunnaisesti. Saisihan siinä pk-kilometrejä vaikka millä mitalla mutta aikataulullisesti tämä ei ole kovin järkevää. Elämässä on muutakin arkea hoidettavana. Kuten työ esimerkiksi.

Pyöräilykauden avaus tuli tehtyksi Mallorcalla. Loistava paikka jossa viihtyvät hyvin eritasoiset pyöräilijät. Tietä on sekä tasaista että vuoristossa ja autoilijoille pyörä ei ole punainen vaate vaan kanssakulkija. Kaikki mahtuvat. Kun kuulee ja lukee näitä kauhutarinoita pyöräilijöiden ja autoilijoiden kahnauksista ja hengenvaarallisista tilanteista täällä, sanonpa vaan, että etelässä on turvallisempaa. Jopa isoilla teillä. Tilaa jätetään yleensä reilusti eikä pyöräilijän tarvitse tuntea itsensä liiskattavaksi tarkoitetuksi hyönteiseksi. Mutta niin se homma toimii myös toisin päin, kyllä pyöräkansa saisi katsoa peiliin näissä asioissa. Ja liikennöidä liikennesääntöjen mukaisesti eikä pelata omilla säännöillä.

FullSizeRender (41)

Sopu sijaa antaa. Suurin osa kuitenkin ajaa sekä autolla että pyörällä joten molemmat ajatusmallit pitäisi olla tuttuja. Mistä se piittämättömyys oikein kumpuaa? En ymmärrä.

Tälläisenä kuntoilevana triathlonistina, PT-nä, triathlonohjaajana ja keski-ikäisenä naisena on tullut viime aikoina mietityksi paljon, mitä minä oikein haen siitä minun omasta lajista ja kuinka pitkälle jaksan pusertaa.  Varsinkin silloin, kun olen itseään paremmassa seurassa. Siis urheilumielessä. Kun olen siinä Mallun pyöräporukassa yleensä peräpäässä sinnittelemässä taikka Finntriathlonin ohjaajakoulutusporukan yhdistelmätreeneissä veto-osuuksilla aina se viimeinen ja silloinkin pikkuisen ylivauhtinen – kevyestä PK:sta tulee nopeasti AerK treeni. Pitääkö masentua? Vai katsoa vaan totuutta kasvoihin ja todeta, että fine, olen ihan hyvä jos ja kun teen parhaani ja muistan nauttia siitä mitä teen. Mikä se mun tavoite olikaan? No sehän oli se, että vielä 65-veenä olla siinä kunnossa että voi osallistua kisoihin. Pidetään se mielessä ja pidetään myös mielessä, että hampaat irveessä en halua suorittaa mitään. Eikä kannattaakaan. Eräs puolituttuni sanoi kerran, että jos treeni ei kulje sitten kiva kävely on sata kertaa parempi kun paska juoksu. Jos vähemmän murehtimista omista rajoitteista ja nauttimista siitä, mitä vielä voi ja pystyy tekemään?

Joten – aion edelleenkin treenata tavoiteellisesti mutta en aio juosta päin kivimuureja päätäni mäsäksi. Jos elimistö kertoo, että väsy on iso, sitten levätään. Ja jos jokin sitkeä vamma vaivaa, se hoidetaan alta pois ja sitten treenataan maltillisesti ja kasvatetaan kuormaa. Olen tälle vuodelle itselleni ottanut täyden matkan tavoitteeksi ja tähtäimessä se on edelleen, tosin kokemuksena ja tekemisenä vailla minkäänmoista aikatavoitetta. Se tulee olemaan pirun pitkä PK-päivä, se elokuun ensimmäinen lauantai.

Tässä kun elän sitä oma henkilökohtaista urheiluelämää ja samalla myös valmennan sekä ihan tavallisia kuntoilijoita että hiukan tavoitteellisempia triathlon-kuntoilijoita ja kouluttaudun koko ajan lisää molempien asioiden tiimoilta, on matkan varrella löytyneet myös nämä jotka ovat tulleet lempiasioiksi. Ja joista tajuaa, että kun paljon on vielä opittava! Näistä tunnen, että minulla on totisesti annettavaa. Nämä ovat fysiikkavalmennukset ja uinti. Lihaskunto ja -huolto ja  liikkuvuus ovat vaan niin hiton mielenkiintoisia alueita. Ja vettä minä rakastan. Elementtinä se on yhtä aikaa pelottava ja rakastettava. Muistan kun ensimmäistä pikasprinttia varten kävin muutaman vuoden tauon jälkeen uimahallilla elvyttämässä aisteja ja tuntemus oli, että ”Kadri, missä sinä olet oikein ollut – tämä on NIIN ihana!”. Ja nyt keväällä Mallorcalla kun pääsin viimeisinä päivinä ilman märkkäriä uimaan, suolaisen veden nosteen ja pyörteet oikein tunsin ihollani. Nautittavaa. Siksi uintiohjaus on varmaan tullut aika vahvasti elämääni. Aion syksyllä opiskella lisää (kunhan saan Finntriathonin koulutukset loppuun saakka ensin), lähinnä kyllä muuta, laajemmille kansanryhmille tarkoitettua vesiliikuntaa, eli siis vesijumppaa. Koska vesi on ❤.

IMG_4822 (2)

Se selittää, miksi TRIATHLONMESSUILLA nyt viikonloppuna (28.-29.4.17, Otahalli – ilmainen sisäänpääsy)  olen just fysiikkavalmennus- ja vaparituunauspakettieni kanssa. Ja lisäksi minulla on siellä InBody 720 kehonkoostumusmittausta. Laite on aika pätevä näissä valistuneissa arvauksissa :). Tervetuloa piipahtamaan, tutustumaan ja keskustelemaan!

Mitä loppuklaneettina. Vaikka joskus tämä keski-ikäinen miettii omia rajoja ja valintojen mielekkyyttä, on todettava että on todella, todella palkitseva kun asiakkaani kertovat elämän laadun parantuneen. Vähemmän kremppoja ja kipuja, uusia mahdollisuuksia suorittaa jotain joka ehkä jäi tekemättä tai loppui aikapulan takia kun elämän ruuhkavuodet painoivat päälle. Siksi tykkään tehdä työtä omaikäisteni kanssa. Hieman on elämää nähty mutta sitä halutaan nähdä vielä ja mahdollisimman pitkään ja terveenä.

fysiikkavalmennus2017Tuunaa vapariasi - messutarjous